Pidot berthan pöydässä

Tampereen ruokaravintolaskene ei ole nähnyt Ravinteli Berthan kaltaista komeettaa vuosikymmeniin. Median lemmikkinä pari kuukautta hemmoteltu rafla oli toki testattava. Kunhan vain sai ensin pöydän varattua.

Kuukautta ennen varaaminenkaan ei riittänyt, vaan pöytä löytyi lopulta neljännestä vaihtoehtopäivästä. Parempi myöhään… Kuulinpa juuri, että edellisellä viikolla oli ollut yhteensä yksi pöytä vapaana. Siis koko viikkona.

Ennakko-odotukset olivat poikkeuksellisen korkealla, koska lukuisista lukemistani arvosteluista oli löytynyt vain pari sivuseikan tasoista soraääntä. Vahvimman (ja kenties myyvimmän) arvion antoi Kauppalehti Optio 16 pisteen saldollaan. Sen yli päässeet ovatkin jo Michelinin tähtikaartia.
Saavuimme perjantaina klo 20.30, jolloin ravintola oli reilu puolillaan. Loppujen lopuksi yhteen kahden hengen pöytään ei ketään edes ilmaantunut. Hetken eteisessä haahuiltuamme, meille neuvottiin laittamaan takit naulakkoon ja ohjattiin pöytään. Berthaa on kuvailtu rennon bistromaiseksi paikaksi, jonne on helppo tulla ja oman kukkaron kestää. Oma näkemykseni bistrosta on rouheampi ja lämminhenkisempi, mikä ei ole suinkaan paikalle haitaksi. Varsin tyylikkäältä näyttää, jos paria tyynykuosia ei oteta huomioon. Valaistus on keskimääräistä voimakkaampi ja tarjoilu hienostuneempaa, minkä takia heitän koko bistro-käsitteen tässä yhteydessä kompostiin. Bertha on kohtuuhintainen fine dining -ravintola, jossa ei palvella seipään nielleenä eikä ruoalla heitellä voltteja – korkeintaan kärrynpyöriä.

Pöytään tuodaan aluksi lähituottajan jauhoista itse tehtyä erinomaista leipää sekä lähivoita.
Ruokalistalta löytyy alku-, pää- ja jälkiruokia kutakin kolme kappaletta, joista saa valita mieleisensä 37 euron menuhintaan. Suositusviinipaketti kustantaa 20 euroa. Annokset on nimetty pääraaka-aineiden mukaan. (Muisti, kuvatulkinta ja termistö saattavat annoksissa hiukan pettää, pahoittelut siitä, toim. huom.)
Alkuruoaksi nautimme Suppilovahveroa, gnocchia ja kurpitsaa (“anopin keräämiä sieniä”, gnoccheja, paistettua kurpitsaa, rapeaa salviaa ja ranskankermaa) sekä Jokirapua, haukea ja paprikaa ( ~ haukiterriiniä, jokirapu-tomaattisalaattia paprikamajoneesilla ja kuivatulla kampasimpukan mädillä). Gnocchi-annos täräytti alkusoinnut voimalla. Maut osuivat täydellisesti nappiin ja vaikka hiukan epäilin gnocchien paistuneen yli ja koostumuksen kumimaisuutta, en olisi parempaa starttia uskaltanut edes toivoa. Sesongin sinfoniaa! Haukiterriinin maustaminen oli erittäin onnistunut ja paprikamajoneesi maukas, rapu-tomaattikombon tuodessa annokseen hyvää tasapainoa.

Pääruoaksi valitsimme Sitruunaa, kurkkua ja seitä (tuore seitimurekepihvi, perunamuusia, sitruunamajoneesia, lämmintä kurkkusalaattia ja retiisiä) sekä Punajuurta, kateenkorvaa ja hirssiä (kateenkorvaa, punajuuripyreetä, haudutettua hirssiä ja ruusukaalia). Seitipihvi oli ihan ok, mutta nosti olemustaan voisen pottumuusin ja taivaallisen sitruunamajoneesin avulla. Lämmin kurkkusalaatti retiisin kera antoivat hyvää, freshiä sävyä kokonaisuudelle. Kateenkorvan suutuntuma saattaa pelästyttää joitakin, mutta se ei ole kokin vika. Varsin mietoon makuun oli löydetty herkulliset kumppanit hirssistä ja punajuuresta, johon yksinään voisi toivoa tiivimpää makua, mutta annoksessa se olisi jyrännyt silloin liikaa. Varsin iisi, mutta toimiva annos, johon olisin silti toivonut hiukan twistiä jostain suunnasta. Kylkeen suositeltu Merlot oli positiivinen yllätys lajia hiukan syrjivälle nauttijalle! Lisähuomio täydellisestä suolan käytöstä läpi aterian. Harvoin kokee. Edes kotona.

Jälkkäriksi nautittiin Kanelia, omenaa ja kardemummaa (kanelijäätelöä, uuniomenaa ja omenakääretorttua), Suklaata, kookosta ja banaania (suklaa-brownie, vahvasti banaanista suklaamoussea, kookosjäätelöä ja caramel-kastiketta) sekä Vaniljaa, ananasta ja päärynää (Ananasta, päärynää, melonia ja vaniljajäätelöä). Omena-annos sopi hyvin syksyn ja joulun väliin. Lämminhenkinen uuniomenan maku nosti kotoisat muistot pintaan, joita lisäkaneli jäätelössä olisi vahvistanut entisestään. Jotta asiakkaalle ei tulisi mieleen raflan tarjoavan jälkkäriksi perinteistä hedelmäsalaattia ja jätskiä, meille kerrottiin annoksen eri hedelmien valmistusmenetelmistä, paineistuksesta sun muusta. Ihan jees ne toimivatkin, mutta vaniljajäätelö olisi voinut olla maukkaampaa ja tarjota enemmän vastaparia. Kokonaisuus jäi hiukan latteaksi. Ruokajuomaksi suositeltu siideri oli varsin hauska ja herkullinen valinta. Viini kun ei hedelmien seuraan sovi (ja calvados veisi katteet). Suklaa-jälkkäri oli tuhtia tavaraa – hyvällä tavalla. Ko. raaka-aineiden yhdistelmä herättää minussa lähinnä puistatusmuistoja, mutta sateen piiskatessa ikkunaa suuta pinnoittava suklaanautinto yhdessä suklaalle luodun sherryn kanssa tarjoaa onnistuneen päätöksen hyvälle aterialle.

Koska Bertha on saanut medioissa osakseen pelkkää suitsutusta, lienee sopiva hetki pieneen nipoiluun, ihan rakentavassa mielessä. Alussa pöytään tuotu leipä murustaa auttamatta. Leipäkorin poisnoston yhteydessä voisi pinnan sutaista nopeasti muruista, ettei ne pyörisi hihoissa ja lasinkannoissa loppuiltaa. En tarkoita Chez Dominiquen harjan kanssa paniikinomaista pöytään säntäämistä jokaisen murun perässä. Ihan perus keittiörättipyyhkäisy riittää. Neljän hengen pöydässä yhden paikan ollessa tyhjä voisi sen “aseet” korjata heti pois. Koskematon kattaus jotenkin huutaa jonkun tehneen oharit tai muistuttaa poissaolosta (vaikka näin ei tällä kertaa ollutkaan). Vessa oli tyylikäs ja erityiskiitos yksittäisfroteepyyhkeistä (kuten myös kankaisista ruokaliinoista)! Valkoisten, sinisten ja ruskeiden pyyhkeiden peseminen samassa koneessa aiheuttaa niiden värien sekoittumisen nukan myötä. Ruskea nukka valkoisessa pyyhkeessä vessassa näyttää helposti pahemmalta kuin se onkaan… Vessassa sijaitsevien hammastikkujen toivoisin olevan yksittäispakattuja. Kun satun miehenä tietämään valitettavan pienen käsienpesuprosentin… Näin se nipotuskiintiö täyttyi.

Berthan mainetta helppona ruokapaikkana voisi selkiyttää vieläkin rennommalla palvelulla. Tai sitten asteen jäykemmällä. Molemmat sopii mulle. Ravintola Elviiran kaltaista luonnotonta tekohienostuneisuutta ei onneksi ollut. (Ruoka sielläkin oli hyvää.) Berthalaiset kyllä osaavat asiansa. Atmosfääri on sen verran korkeatasoisen oloinen, että pihvipaikkoihin tottunut saattaa pelästyä. Itseäni jäikin hieman hämmentämään, mihin Berthan poppoo paikkaa haluaa viedä. Ihan tässä se vielä tuskin on. Sisustus, musiikki ja keittiön esiintuominen kelpaisi tähdittäjille, hinnat jokaisen (hyvin syömään lähtevän) kukkarolle, ruoka ja viinit ovat yksinkertaisen hyviä, mutta ei tähtiin kurkottavia, palvelu rennon ja jäykän/hienostuneen välimaastossa. Hinnat noussevat suosion myötä ja jonkin verran varaa löytyykin ennen siirtymistä toisille pelikentille. Olisihan se hienoa, jos berthalaiset vain nauttisivat hyvän ruoan tarjoamisesta tamperelaisille ja opettaisivat siinä ohessa meitä lähituottajien ja aitojen makujen saloihin. Ja me puolestamme palkitsisimme tuoreet ravintoloitsijat täysillä pöydillä ja pitkällä varauslistalla. Onko sovittu?